sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kulje viisaasti - tunnuksen synty


Miten sinä tuon keksit? Meiltä kysytään aika usein. Silti harvemmin tulee keksittyä, kyllä se ennemmin on etsimistä, löytämistä ja edelleenkehittämistä.

    Meidän piti suunnitella perusilme liikkumisen ohjauksen hankkeelle. Hankkeessa kannustetaan suomalaisia organisaatioita toimimaan viisaamman liikkumisen puolesta. Suomeksi sanottuna säästämään liikkumiseen kuluvaa energiaa.

    Ensin katsottiin aidan toiselle puolelle: mitä maailmalla on jo tehty vastaavien hankkeiden ilmeiksi? Tässä Googlen kuvahaku on vertaansa vailla. Saamme hetkessä aiheeseen liittyviä tunnuksia kaikkialta maailmasta.

    CO2-aiheiset maapallon pelastukset ja hiilijalanjäljet ovat yleisiä, mutta niistä puuttuu liikkuminen. Toisaalta kuin vinkkinä tulevasta, joukkoon osuu raitiovaunun piktogrammi. Joissain muissakin liikenteen energiansäästöteemoissa esintyy piktogrammeja. Ne johdattavat katsojan ajattelemaan (julkista) liikennettä.


    Suuri osa liikkuvista ihmisistä katselee päivittäin erilaisia joukkoliikenteen karttoja, varmaan enimmäkseen metrokarttoja. Näiden karttojen visuaalinen maailma alkoi kyteä mielessä. Metrokartat ovat visuaalisesti tuttuja liikkumisen ohjaajia.



    Ensin syntyi risteys. Risteys on paikka, jossa kulkija joutuu tekemään valintoja päästäkseen perille. Valittu kulkuneuvo ja oikean reittivaihtoehdon vahvistaminen alkoi synnyttää tunnuksen sovelluksia liikkumisen eri muodoille.


    Varhainen versio, jossa piktogrammit olivat suljetuissa kehyksissä. Tästä puuttui ajatus merkin sijainnista keskellä risteystä. Lisäksi tämä tunnus poikkesi punaisesta perusristeyksestä. Piktogrammitkin ovat epäsuhtaisia.


    Lopullinen risteysversio, jossa piktogrammit on tehty keskenään samaan pohjagridiin. Nyt ne ovat visuaalisesti yhtenäisiä ja ovat samalla tarpeeksi voimakkaita toimimaan yksin.


    Tämä tunnusratkaisu tarvitsi huolellisesti rakennetun gridin. Luonnos, jossa kokeilin, viivavahvuuksia ja elementtien kokoja että ne istuvat toisiinsa. Oikealla olevat pystyviivat ovat gridissä käyttämieni mittojen harmoninen mittasarja. Joskus nämä syntyvät silmällä, tällä kertaa tarvitsin tarkemman ratkaisun.

    Varhainen vastaan uusi versio.

    Testasin vielä merkkejä samanlaisten toisten tunnusten joukossa. Ylemmässä laatikkomerkki, alemmassa risteys. Tunnus on riittävät sukunäköinen, sitoutuakseen aiheseen, ja toisaalta erottuu muista merkeistä omakseen.


    Tunnusten värikartta. Piti löytää muitakin puhtaita värejä kuin ekologinen vihreä.

    Vielä tuli toive, että tunnusperheeseen pitäisi saada etätyö-tunnus. Se jos mikä on energiatehokasta liikkumista, kun pysytään paikallaan.

    Tämä oli vähän hankala. Halusin visualisoida aihetta enemmän kuin etätyöskentelyä tietokoneella mökillä tai kotona. Halusin laajemman merkityksen: videoneuvottelut ja yhteydenpito kaikkialle maailmaan matkustamatta fyysisesti. No, näin sen ratkaisin. Ihmisiä yhteydessä toisiinsa eri puolilla maapalloa. Ja risteyksen jokainen suunta on silloin oikea, siksi kaikki reittivaihtoehdot risteyksestä ulos ovat yhtä leveitä.




    Tämän jälkeen tein vielä tunnuksen piktogrammisovellukset eri väri- ja tiedostomuotoihin. Loppujen lopuksi teknisiä variaatioita syntyi runsaat 140 versiota. Lisäksi syntyi muutama asiaa selventävä animaatio, tässä yksi.


    Kun tunnus on perusteellisesti mietitty, voi sen ympärille rakentaa pikäikäisiä ja monimuotoisia sovelluksia, taloudellisesti ja energiaa säästäen. Vanhimmat käytössä olevat tunnukset, jotka olemme suunnitelleet, ovat vanhempia kuin moni kollega.
    Visuaalista äitipalvelua by Meridian X